Siirry sisältöön
  • Etusivu
  • Relaa Racing
  • Ajankohtaista
  • Junioriohjelma
  • Galleria
  • Yhteistyökumppanit
  • Myynnissä
  • Etusivu
  • Relaa Racing
  • Ajankohtaista
  • Junioriohjelma
  • Galleria
  • Yhteistyökumppanit
  • Myynnissä

Relaan Matias Salonen kohensi asemiaan Porsche Sprint Challenge NEZ -sarjan mestaruustaistossa

Porsche Sprint Challenge NEZ -sarjan kauden viimeistä edellinen osakilpailu ajettiin Viron Pärnussa. Sarjan pistetilanteessa kolmantena ennen kilpailuviikonloppua olleen Relaan juniorikuljettajan Matias Salosen onnistui nostaa itsensä toiseksi ja tiukasti kamppailuun sarjan mestaruudesta.

Kauhajoelta ponnistava suomalaistiimi RelaaRacing kilpaili Porsche Sprint Challenge NEZ -sarjan kauden viimeistä edeltäneessä osakilpailussa Pärnussa lauantaina. Porsche Ringin radalla ajettiin kaksi kilpailulähtöä.

Aika-ajoissa nopeimman ajan kellottanut Relaan junioriohjelman Matias Salonen joutui lähtemään avauslähtöön neljännestä lähtöruudusta kärsittyään kolmen lähtöruudun rangaistuksen keltaisten lippujen alla ohittamisesta. Vaiheikkaan lähdön päätteeksi lempääläislupaus onnistui nousemaan podiumin kolmannelle korokkeelle. Tiimin toista autoa ajanut konkarikuljettaja Raimo Niemi lähti kymmenennestä lähtöruudusta, mutta kokemus auttoi välikelin olosuhteissa konkarikuljettajan ajaessa ruutulipulle kahdeksantena.

-Lähtö oli rauhallinen, mutta avauskierroksen puolessa välissä kärjessä ollut pyörähti, ja jouduin väistämään ulkopuolelle. Siinä sekamelskassa kärkikolmikko sai revittyä eroa. Radan kuivuessa vauhti lisääntyi ja lähdön lopulla ajettiin jo miltei sekunnin nopeampia kierrosaikoja kuin kärjessä. Saatiin kuitenkin noustua vain yksi sija. Jos olisi ollut enemmän aikaa, niin oltaisiin varmasti pystytty vielä parantamaan. Podiumiin voi kuitenkin olla tyytyväinen, Salonen kertoi.

Matias Salonen nosti itsensä sarjapisteissä toiseksi. Kuva: Daniel Laaksonen / PSC

Toiseen lähtöön Salonen starttasi niin ikään neljäntenä, mutta lempääläläinen ei aikaillut ohituksen suhteen, vaan nappasi kolmossijan heti ensimmäisessä jarrutuksessa. Tästä alkoi kova hiillostus, ja kilpakumppanin sorruttua virheeseen nousi Salonen kilpailun puolivälissä toiseksi. Vaikka Salonen lisäsikin painetta lähdön edetessä, oli nuoren lupauksen tyytyminen kakkossijaan lopulta reilun neljän sekunnin erolla. Raimo Niemen kilpailu päättyi viimeiselle kierrokselle kauhajokelaisen ollessa osallisena kolmen auton kolarissa.

-Tiedettiin jo ennen lähtöä, että edellä on kaksi sellaista kuljettajaa, joiden kanssa ei kannata jäädä kisaamaan. Aika nopeasti noustiinkin heidän ohitseen, ja keskityttiin podium-sijojen jakamiseen kärjen kesken. Viimeisellä kierroksella pääsin jo vähän näyttämään nokkaa johdossa olleen rinnalle, mutta ohituspaikkaa ei auennut. Tein pikku virheen jarrutuksessa, ja jouduttiin keventämään kyytiä viimeisellä kierroksella. Viikonlopun pistesaaliiseen voi olla tyytyväinen. Kiitokset tiimille ja yhteistyökumppaneillemme, Alastarolla on kaikki vielä mahdollista, Salonen kertasi päivän jälkimmäisen lähdön tapahtumia.

-Valitettava tilanne ja vielä viimeisellä kierroksella, mutta moottoriurheilussa välillä sattuu ja tapahtuu ja pääasia on, että kunnossa ollaan. Matiakselta hyvä viikonloppu, ja mestaruus ratkaistaan vasta Alastaron päätösosakilpailussa, Niemi kommentoi päivän päätteeksi.  

Raimo Niemi ajoi varmat pisteet kotiin avauslähdössä, mutta toinen lähtö keskeytyi vain kierros ennen maalia. Kuva: Daniel Laaksonen / PSC.

Relaan kilpailuviikonloppu jatkuu vielä huomenna sunnuntaina Baltic Endurance Championshipin 4 tunnin kestävyyskilpailulla, jossa Salonen ja Miika Panu jakavat ajovuoroja.

Pärnu Summer Racen tulokset:

Lähtö 1

1. Olli Kangas                    16 kierrosta                                      FIN

2. Jani Käkelä                    +0,651                                                FIN

3. Matias Salonen           +2,588                  Junior                   FIN

4. Valters Zviedris             +11,626                Junior                   LTU

5. Jukka Eerola                  +14,661                Masters                FIN

8. Raimo Niemi                +59,119               Masters               FIN

Lähtö 2

1. Thomas Kangro            16 kierrosta        Junior                   FIN

2. Matias Salonen           +4,067                  Junior                   FIN

3. Olli Kangas                     +14,035                                              FIN

4. Eduardas Klepikas        +17,657                                              LTU

5. Henri Tuomaala            +17,881                                              FIN

12. Raimo Niemi              DNF                      Masters               FIN

Porsche Sprint Challenge NEZ -sarjan epävirallinen pistetilanne 5/6 osakilpailua:

1. Valters Zviedris             177

2. Matias Salonen           162

3. Thomas Kangro            144

3. Henri Tuomaala            144

5. Jari Käkelä                     133

Ammattimaista moottoriurheilua jo kuusi vuosikymmentä
  • Etusivu
  • Relaa Racing
  • Ajankohtaista
  • Junioriohjelma
  • Galleria
  • Yhteistyökumppanit
  • Myynnissä
Seuraa meitä